Ajankohtaista kuljetusalalta

Uutisarkistosta löydät vanhoja tiedotteitamme aina vuodelta 2006 asti.

Ajankohtaista kuljetusalalta

Työryhmän esitys laiksi osaamisen kehittämisestä työpaikoilla valmistui

Tiedotus (Tiedotus a alt.fi), 25.6.2012

Raamisopimukseen liittyvässä hallituksen kannanotossa todettiin, että henkilöstön osaamisen kehittämiseksi hallitus on valmis käynnistämään valmistelun koulutus- ja hyvinvointivähennyksen käyttöönottamiseksi yritysverotuksessa. Tavoitteena oli lisätä henkilöstön osaamisen kehittämiseen tähtäävää toimintaa. Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä esittää tähän tähtäävää uutta lakia osaamisen kehittämiseksi.


- On hyvä, että työryhmä on nyt saanut valmiiksi suuntaviivat uuden lain sisällöstä. Tältä pohjalta voidaan käynnistää työ varsinaisten säädösten kirjoittamiseksi, toteaa EK:n johtaja Jukka Ahtela.


Ahtela arvioi että työryhmän esitykset antavat täydet mahdollisuudet siihen, että laki saadaan alkuperäisen tavoitteen mukaisesti voimaan vuoden 2013 alusta alkaen.


- Osaamisen kehittäminen on parhaimmillaan yrityksen tarpeista lähtevää suunnitelmallista toimintaa, jota tehdään yhteistyössä koko henkilöstön kanssa. Juuri tässä hengessä työryhmän linjausten toivotaan kannustavan käytännön toimiin, arvioi Ahtela


EK:n tiedote


Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote



Takaisin