Ajankohtaista kuljetusalalta

Uutisarkistosta löydät vanhoja tiedotteitamme aina vuodelta 2006 asti.

Ajankohtaista kuljetusalalta

Yöksi kotiin - kuljetusalan etujärjestöt vaativat EU:lta joustavampia ajo- ja lepoaikoja

ALT tiedotus (tiedotus a alt.fi), 5.3.2013

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Autoliikenteen Työnantajaliitto ry (ALT) ja Linja-autoliitto ry luovuttavat tänään liikennekomissaari Siim Kallasille ajo- ja lepoaika-asetuksen muutosta koskevan esityksensä. Esityksessä hienosäädetään EU:n yleistä ajo- ja lepoaika-asetusta siten, että pitkää matkaa ajavat ammattiliikenteen kuljettajat voisivat nukkua yönsä nykyistä useammin kotona, ja heidän yleinen työhyvinvointinsa kohenisi. Järjestöt kantavat huolta myös uhkaavasta kuljettajapulasta.


Järjestöt ehdottavat pieniä mutta merkittäviä lyhennyksiä ja joustoja lepoaikoihin, sekä mahdollisuutta pidentää vuorokautista ajoaikaa kahdella tunnilla silloin, kun ajamista edeltää tai seuraa vähintään 24 tunnin yhtäjaksoinen lepoaika. Puitteina säilyisivät nykyiset enimmäisajoajat viikon tai kahden viikon jaksoille (56/90 tuntia). Lisäksi järjestöt ehdottavat, että 4,5 tunnin ajoaikaa kohden pidettävän 45 minuutin tauon voisi jakaa kolmeen 15 minuutin jaksoon.


Suomalaistutkimuksen mukaan kolmasosa ammattikuljettajistamme viettää vuorokautisen lepoaikansa tien päällä vähintään 2-3 kertaa viikossa, ja peräti 24 % kuljettajista useammin kuin 3 kertaa viikossa. Pitkää matkaa ajavien on monesti kestettävä yksinäisyyttä ja vaikeita olosuhteita syrjäisillä ja jopa vaarallisilla lepoalueilla ajoneuvossa nukkuessaan. Kuormavarkaudet tainnutuskaasua käyttäen ovat valitettavan yleisiä Manner-Euroopassa, ja ongelma tunnetaan myös Ruotsissa. Kuljettaja ei voi venyttää ajoaikaa päästäkseen kotiin tai turvallisemmalle lepopaikalle, sillä ajo- ja lepoaikarikkomuksista rangaistaan tuntuvasti. Kuljettaja menettää ajo-oikeutensa määräajaksi kolmesta vähäisestäkin rikkeestä.


Työaikadirektiivin astuessa voimaan myös yrittäjäkuljettajat kaipaavat joustoja EU-tason tieliikenteen sosiaalisäädöksiin. Suomalaisjärjestöjen esitys lisäisi säädösten joustavuutta vaarantamatta kuitenkaan liikenne- tai työturvallisuutta.


Maantieliikenteen palveluksessa työskentelee Suomessa kaiken kaikkiaan lähes 100 000 ammattikuljettajaa, koko EU:n alueella yli 4 miljoonaa henkilöä (EUROSTAT: 2,4 miljoonaa maanteiden tavaraliikenteessä, noin 1,6 miljoonaa henkilöliikenteessä).


Ajo- ja lepoaika-asetuksen sisältö


EU:n ajo- ja lepoaika-asetuksella määritellään ammattikuljettajien yhtäjaksoiset ajo- ja lepoajat minuutin tarkkuudella. Tauot ja ajoaika kirjautuvat ajopiirturiin, jota viranomaiset seuraavat esimerkiksi tienvarsitarkistuksilla. Seuraukset ajo- ja lepoaikarikkomuksista ovat vakavat.


Nykyinen ajo- ja lepoaika-asetus määrittelee ajoajaksi enintään 9 tuntia ajovuorokaudessa. Kuljettajan ajoaikaa saa pidentää kahdesti viikossa 10 tuntiin. Ajoaikaa saa olla kalenteriviikossa 56 tuntia ja kahdessa peräkkäisessä kalenteriviikossa 90 tuntia. Neljän ja puolen tunnin ajoa on seurattava vähintään 45 minuutin tauko. Tauko voidaan jakaa kahteen osaan, joista ensimmäisen osan on oltava vähintään 15 minuuttia ja jälkimmäisen vähintään 30 minuuttia. Vuorokausilevon on oltava vähintään 11 tuntia jokaista 24 tunnin jaksoa kohden. Sitä voidaan lyhentää vähintään 9 tuntiin kolmesti viikossa (kahden viikkolevon välissä). Lyhentämätön, eli vähintään 11 tunnin vuorokausilepo voidaan pitää kahdessa osassa, joista ensimmäisen tulee olla vähintään kolme tuntia ja jälkimmäisen vähintään 9 tuntia.


Järjestöjen ehdotukset:


  • Kuljettajan vuorokausilepo voitaisiin lyhentää kerran viikossa vähintään 9 tuntiin ja kahdesti viikossa vähintään 7 tuntiin. Lyhentämätön vuorokausilepo olisi edelleen 11 tuntia.
  • Vuorokautista ajoaikaa tulisi voida jatkaa kahdella tunnilla silloin, kun ajamista edeltää tai seuraa vähintään 24 tunnin yhtäjaksoinen lepoaika. Vuorokausitason pidennykset toteutettaisiin nykyisin voimassa olevien enimmäisajoaikojen (56 h/viikko ja 90 h/2 viikkoa) puitteissa.
  • Kansainvälistä linja-autotilausliikennettä koskevaa 12 päivän poikkeussääntöä tulisi joustavoittaa.
  • 4,5 tunnin ajoaikaa kohden pidettävä 45 minuutin tauko tulisi voida jakaa kolmeen 15 minuutin jaksoon henkilö- ja tavaraliikenteessä.


Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen yrittäjien ja kuljetusyritysten sekä logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 6 200 kuorma- ja pakettiautoliikenteen kuljetusyritystä ympäri Suomea. http://www.skal.fi


Autoliikenteen Työnantajaliitto ry (ALT) on ammattimaista autoliikennettä harjoittavien ja kuljetusalalla toimivien yritysten edunvalvonta- ja palveluorganisaatio työmarkkina-asioissa. ALT:n jäseninä on kuorma- ja linja-autoyrityksiä, linja-autoasemia, tavaraterminaaleja, varastohotelleja sekä taksi- ja kuorma-autoliikenteen tilausvälityskeskuksia. http://www.alt.fi


Linja-autoliitto on vuonna 1928 perustettu yritysmuotoisen bussiliikenteen etujärjestö, jonka tehtävänä on vaikuttaa julkiseen valtaan ja muihin keskeisiin sidosryhmiin siten, että liiton jäsenet voivat harjoittaa joukkoliikennettä taloudellisesti kannattavalla tavalla osana valtakunnallista bussiliikenne- ja bussiasemaverkkoa. Liitto osallistuu bussiliikenteen ja sen eri liikennetyyppien kehittämiseen niin, että eri liikennepalvelutuotteet tyydyttävät mahdollisimman hyvin asiakkaiden tarpeita. http://www.linja-autoliitto.fi


Lisätietoja:

Iiro Lehtonen, toimitusjohtaja, SKAL, puhelin 040 502 8181
Pasi Moisio, johtaja, EU-edunvalvonta, SKAL (ALT ja LAL), puhelin +32 476 058 490
Mari Vasarainen, toimitusjohtaja, ALT, puhelin 040 511 6959
Heikki Kääriäinen, toimitusjohtaja, LAL, puhelin 0400 413 007




Takaisin